Vuoden kääntyessä kohti marraskuuta mieleeni muistui tarina viime vuodelta. Se oli hetki, jolloin pysähdyin miettimään oppimisen ja kiitollisuuden kokemusta palveluorganisaatioissa. 

Hetki pysähtyä

Palataan ensin ajassa taaksepäin viime vuoden joulukuuhun.

Takana oli pitkä ja intensiivinen syksy. Pitkä lista tehtyjä tehtäviä, kehitysprojekteja, asiakastoimeksiantoja, koulutuksia ja yhteisötoimintaa. Kaikki limittyi yhdeksi jatkumoksi, jossa päivät tuntuivat kulkevan sumussa eteenpäin. Jouluun oli enää päivä ja osa lahjoista oli vielä hankkimatta.

Ajoin ostoskeskuksen pihaan, sammutin auton ja jäin istumaan hiljaa. Se oli ensimmäinen hetki pitkään aikaan, jolloin tuntui, että oli aikaa pysähtyä. Auton tuulilasista eteenpäin katsoessani huomasin, että ulkona alkoi leijailla suurikokoisia lumihiutaleita. Yksi kerrallaan ne liimautuivat kiinni auton tuulilasiin. Katsoessani hiutaleita auton tuulilasissa ajatukset alkoivat purkautua. Mitä vuodesta oli jäänyt käteen? Kuvastivatko nuo leijailevat lumihiutaleet tehtyjä tai tekemättömiä tehtäviä vai kenties niitä kokemuksia, joita olin saanut tältä vuodelta?

Oppimisen oivallus

Ensimmäinen ajatus oli tuttu. Pohdin, mitä olin saanut aikaan ja olinko ollut tarpeeksi hyödyksi muille vuoden aikana. Mutta hetken kuluttua mieleeni hiipi toisenlainen kysymys. Mitä olin oppinut tänä vuonna ja keneltä olin oppinut?

Ajatukset alkoivat virrata ja ne ajatukset, jotka liittyivät aikaansaamiseen ja hyödyksi olemiseen kaikkosivat. Tajusin, että olin oppinut valtavasti uutta, saanut erilaisia näkökulmia työhön, yrittäjyyteen ja palveluorganisaatioiden kehittämiseen liittyen ja kaikki tämä oli tullut muilta kohtaamiltani ihmisiltä. 

Lumihiutaleita seuratessani oivalsin jotain tärkeää. Olin oppinut ennen kaikkea niiltä, joiden kanssa olin tehnyt töitä. Niiltä, joita olin kouluttanut. Niiltä, joiden kanssa olin keskustellut arjen keskellä ja joilta olin kysynyt kysymyksiä. Jokainen näistä kohtaamisista oli jättänyt jäljen. Usein niin, että en ollut tiedostanut sitä siinä hetkessä. 

Oppiminen tapahtuu arjessa

Organisaatioissa oppiminen ei tapahdu pelkästään virallisissa koulutuksissa tai kehitysohjelmissa. Se tapahtuu usein arjessa. Niissä tilanteissa, kun kuuntelee kollegan ajatuksia, seuraa toisen tapaa ratkaista ongelma tai pysähtyy hetkeksi kysymään “mitä mieltä sinä olet tästä?” Nämä pienet tilanteet rakentavat yhteistä ymmärrystä ja vahvistavat organisaation osaamista enemmän kuin ajattelemme. 

Joskus oppiminen tapahtuu myös yllättävissä hetkissä. Voi olla, että heittäytymisen taidon olet oppinut organisaation tapahtuman jatkoilla, kun kollega kysyi sinua tanssimaan. Kollegan rohkaisevien sanojen ja hetken epäröinnin jälkeen päätit lähteä tanssimaan. Samalla saatoit ajatella, ettei tässä ole mitään hävittävää. Ehkä tuo pieni hetki vahvisti rohkeutta, joka on kantanut työssäkin eteenpäin. 

Oppimisen kumulatiivinen vaikutus

Oppiminen on myös kumulatiivista. Jokainen ihminen, jonka kanssa työskentelemme lisää jotakin omaan osaamiseemme, vaikka emme sitä sillä hetkellä ajattelisi. Näkökulmia, kokemuksia, taitoa tai kykyä nähdä asiat toisin. Näiden yhteisvaikutus voi olla suurempi kuin ajattelemme.

Kun tapaamme uusia asiakkaita, perehdytämme uusia työntekijöitä tai kohtaamme palveluorganisaatiossa ennakoimattomia ja ikäviä tilanteita, voivat nämä muilta opitut asiat olla korvaamattomia. Esimerkiksi keskustelut nuorempien työntekijöiden kanssa voivat opettaa meitä ymmärtämään paremmin uutta sukupolvea ja heidän perehdyttämistään. Samoin ne kollegat, jotka ovat kokeneet aiempia muutosneuvotteluita, voivat antaa arvokkaita neuvoja siitä, miten vaikeisiin tilanteisiin voi suhtautua.

Kiitollisuuden hetki

Oppimisen kokemus kääntää ajatukset myös kiitollisuuteen. On helppoa kiittää tuloksista ja saavutuksista, mutta milloin viimeksi olemme kiittäneet niitä, joilta olemme oppineet?

Usein juuri he, jotka pysähtyvät hetkeksi auttamaan, kysymään tai haastamaan ajatuksiamme, ovat niitä, jotka vievät meitä eteenpäin enemmän kuin osaamme kuvitella. Saatamme vasta jälkeenpäin oivaltaa, että heidän vaikutuksensa on ollut merkittävä sille, minkä askeleen olemme ottaneet seuraavaksi tai miten olemme osanneet toimia uusissa tilanteissa.

Huomasin tämän itse, kun autossa istuessani pohdin, että olin oppinut valtavasti esimerkiksi yhdistystoiminnassa mukana olevilta hallituksen jäseniltä. Jokaisella heistä oli oma taustansa, kokemuksensa ja vastuualueensa. Olin oppinut heiltä esimerkiksi heittäytymisestä, uskosta unelmiin, sidosryhmätyöskentelyn tärkeydestä ja empatian merkityksestä.

Koostin nämä ajatukset samana iltana yhteen ja lähetin näille henkilöille kiittääkseni heitä. Vastaanotto oli uskomattoman lämmin ja se sai aikaan vastareaktion, jonka vaikutukset uskon näkyvän vielä pitkään. Myös oma oppimiskokemukseni syveni entisestään, kun pysähdyin reflektoimaan ja kirjaamaan opitut asiat yhteen.

Haaste meille kaikille

Kun vuosi kääntyy kohti viimeisiä kuukausia ja työpöytä alkaa täyttyä tai tyhjentyä, pysähdytään hetkeksi. Pohditaan, kuka tänä vuonna opetti minulle jotakin ja voisinko vielä kiittää häntä siitä? Koska ehkä suurin lahja, mitä voit saada organisaatioltasi ei olekaan palkinto, tunnustus tai uusi projekti, vaan se, mitä olemme oppineet toinen toisiltamme.